Heidi Kyrön uravalinta selvisi jo synnytyslaitoksella
vuonna -78, niin kovaäänisesti tyttö huusi keuhkonsa auki. Kätilökin
totesi, että "
kyllä tästä vielä laulaja tulee"
- ja niin tuli.
Valtakunnallinen menestys alkoi, kun Heidi 15-vuotiaana sijoittui toiseksi
Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Silloin kiinnostuksen kohteena oli perinteinen
tanssi- ja iskelmämusiikki, vaikka levyillä puolestaan saatiinkin
kuulla varsin monipuolista nuoren neidon esittämää musiikkia;
pop-iskelmää, rokahtavia sävyjä ja diskoa - "jokaiselle
jotain" -periaatteella. Nyt neito on kasvanut aikuiseksi ja löytänyt
selkeän, oman musiikillisen linjansa. Heidi sanookin, ettei menneisyyttään
saa unohtaa, mutta elämässä täytyy mennä eteenpäin
ja toivoo sitä samaa kehitystä myös yleisöltään,
sillä paikalleen ei saa jämähtää!

Hello, Dolly - musikaali
Heinolan kesäteatteri 2002 |
11-vuotisen uransa aikana Heidi on ehtinyt jo tehdä musiikin saralla monenlaisia
projekteja, mm. Walt Disney pestasi hänet animaatioelokuva
Mulanin
pääosan ääneksi vuonna -98 ja se poiki seuraavan mieluisan
projektin kun
Uusi Iloinen Teatteri
Linnanmäen Peacockissa kutsui Heidin riveihinsä kesällä
-99. Musiikkiteatterilava tuli tutuksi myös Heinolan kesäteatterissa
2002, kun "Hello, Dolly!" -musikaaliin tarvittiin leskirouva Irene
Molloyta esittävä lahjakas nuori.
Teatterimaailma kiinnostaa Heidiä yhä, samoin dubbaus- ja muut
elokuvaprojektit ja yhteistyö ainakin Disneyn kanssa onkin jatkunut aivan
näihin päiviin saakka; Mulan sai jatkoa marraskuussa 2004 ja urhean
sotasankarin äänenä kuullaan itse oikeutetusti Heidi Kyröä.
Oman kertomansa mukaan juuri Walt Disneyn työkomennot ovat olleet Heidille
hänen ammattinsa parhaita kokemuksia.

Heidi ja
Panssarisoittokunnan Leopard II |
Vuonna 2003 Heidi juhlisti 10-vuotista uraansa yhdessä
Hämeenlinnan
Panssarisoittokunnasta kootun 10-miehisen LEOPARD II -yhtyeen kanssa valmistaen
puolitoistatuntisen musiikkishown tunnetuimmista hiteistään ja näin
läpileikkauksen koko vuosikymmenestä.
Juhlavuoden kunniaksi ilmestyi myös tuplakokoelma-äänite,
johon Heidi itse on koonnut kaikki rakkaimmat levytyksensä, sekä
yleisön eniten toivomat laulut. Tällä "välitilinpäätöslevyllään"
Heidi haluaa viestittää, että yksi jakso on takana ja uusi
alkamassa!
Yksi Heidin uran kulmakivistä on ollut jo kymmenen vuotta toiminut Heidin
oma fan clubi, Heidin Clubi, jonka toiminnassa Heidi itse on hyvin aktiivisesti
mukana. Hän toimii päätoimittajana Heidukki -tiedotteessa ja
konkreettisesti clubia pyörittää sama mies kuin aikojen alussakin,
Erkki Ahonen. Clubin kautta Heidi on saanut myös kansainvälisiä
ihailijoita, kaukaisimmat New Yorkissa. Sitä kautta on tullut myös
tiedusteluja mahdollisista Euroopan- ja Amerikan kiertueista, mutta toistaiseksi
Heidi haluaa keskittyä Suomen valloittamiseen - ja nauraa iloisesti ajatukselle,
että joku pitää häntä parempana kuin suuresti ihailemansa
Madonna, tai Celine Dion!
Nykyään Heidi kiertää maatamme bileohjelmistolla, joka
sisältää niin pop-, rock-, disko-, kuin soul -sävyjäkin.
Uutta levymateriaaliakin hän kerää parhaillaan ja etsii nimenomaan
hyviä, groove-pohjaisia, tarttuvia rytmejä. Samalla Heidi pyrkii
vakiinnuttamaan paikkansa artistina, jota ei lokeroitaisi vain yhden musiikkityylin
esittäjäksi, sillä musiikin maailmassa mahdollisuudet ovat
rajattomat ja tämän laulajan itsensä kehittämisinto kova!