Hiphei, Tiibetin hiekkaa oli kolmanneksi soitetuin laulu Yle Radio Suomessa viikolla 23. Toinen biisini 270 päivää sai saman sijoituksen pari viikkoa aikaisemmin. Wau!
Biisi löytyy huhtikuussa ilmestyneeltä maxi-singleltä nimeltä Uutta, vanhaa – ja jotain sinistä.
Mukana on yksi aivan
uusi laulu, Tiibetin hiekkaa, sekä muutama uudelleen tehty yleisön suosikki: 270 päivää, H.K. Disco Medley (Jos tuut mukaani – Tuu bailaamaan – Ajellaan).
Kaikkein Suurinta ei myöskään ole unohdettu, sillä ”nyt, aina ja ikuisesti Kotkasta Kuusamoon Sun Suomineitos oon”. Levyllä häärineet jannut ovat tuttuja myös keikoilta, joten livemeininki on sen mukaista.
Olen keskittynyt alkuvuoden ajan lähinnä erilaisiin studiotöihin, sekä lauluopetuksiin, kesää kohti keikkatahti puolestaan alkaa kiihtyä. Tuskin maltan odottaa perinteistä Puumalan Juhannusta, ihania hääkeikkoja tai vaikkapa tummaa Taiteiden yötä elokuun lopulla Kankaanpäässä, missä pääsen taas ison puhallinorkesterin solistiksi. Ja mitä kaikkea siinä välillä ehtiikään tapahtua, se selviää vain tulemalla paikan päälle.
Uutta levyäni ei voi ostaa kaupoista, mutta pidän niitä mukanani keikoilla koko juhlavuoden ajan (tai niin kauan kuin levyjä riittää), joten tule rohkeasti juttusille!
Tapaamisiin, Heidi
Yhteystiedot:
Heidi Kyrö Ky
heidi(at)heidikyro.fi
p. 041-5441341
